tiistai 16. joulukuuta 2014

POHJOIS-KOILLISEN HELSINGIN VÄKI PERUSTI KEHRÄN

Pohjois-koillisen Helsingin paikallisesta kehittämisestä kiinnostunut väki järjesti 19. marraskuuta ideatyöpajan Jakomäen yhteisötalolla.

Ideapajaan kutsuttiin sähköpostilla Heikinlaakson, Jakomäen, Puistolan, Tattariharjun, Tattarisuon ja Malmin lentokenttäalueen asukkaita, järjestöjä, yrittäjiä ja Helsingin kaupungin avainhenkilöitä. Ideapajaan osallistui 24 alueen aktiivia. Keskustelu oli erittäin vilkasta. Pajassa nousi esille viisi alueen kehittämisteemaa:
  1. Nuorten mukaan saaminen ja työllistyminen
  2. Malmin lentokentän ympäristön kehittäminen
  3. Yhteistyön kehittäminen paikallisten yrittäjien kanssa
  4. Ympäristön kehittäminen yhteisöllisesti
  5. Yhteisötilojen aikaansaaminen
















Työtä jatkettiin 2. päivä joulukuuta valitsemalla tärkeimmät kehittämiskohteet jatkotyötä varten. Kokouksessa päätettiin käynnistää kaksi toimintaryhmää. Yritetään yhdessä –ryhmä pyrkii löytämään yhteistyömuotoja yrittäjien ja nuorten kesken ja Malmin lentokenttä –ryhmä tutkii mahdollisuuksia vaikuttaa Malmin lentokenttäalueen suunnitteluun.

Joulukuun kokous oli myös historiallinen eli Pohjois-koillisen Kehrän ensimmäinen kokous. Kehrään ilmoittautuneita oli kahdeksan henkeä, joista melkein kaikki olivat paikalla.




Kehrän ryhmäkuvassa vasemmalta Ilkka Uotila, Riitta Rönnqvist, Hely Salmi, Markus Tahvanainen, Leena Sallas, Soile Atacucugu, Petra Suontausta, Eva Sallas, Aarne vesamäki, Marja Heiskanen,Klaus Wesa, eturivissä Riitta Rönnqvistin tyttäret ja Eeva Kuuluvainen