12.12.2013 klo 16-19 pidetään Helsingin Paikallisen kehittämispolun avajaiset ja työpaja, jossa paikalliset yhdistykset ja muut toimijat hakevat kumppaneita perustaakseen ensimmäiset paikalliset kehittämisryhmät eli KEHRÄT.
Avajaisiin kutsutaan paikallisten järjestöjen ja liikkeiden edustajia, kaikki kaupunginvaltuutetut, muita paikalliskehittämisen aktiiveja ja asiantuntijoita, Helsingin kaupungin edustajia sekä muut rahoituksen avaintahot. Anna vinkki sähköpostiini (eeva(at)kuuluvainen.fi), jos haluat osallistua tilaisuuteen.
Paikallisiksi KEHRÄ-alueiksi kaavaillaan kaupunginosaryppäitä, joissa asukkaita on n.
20 000 - 50 000. KEHRÄÄN kootaan jäseniä kolmikantaperiaatteella niin, että 1/3 jäsenistä on asukkaiden edustajia, 1/3 paikallisten yrittäjien ja yhteisöjen edustajia sekä 1/3 Helsingin kaupungin edustajia. KEHRÄN tulee olla jäsenmäärältään sellainen, että se voi ketterästi kokoontua 4-7 kertaa vuodessa.
KEHRÄ määrittelee keväällä 2014 alueensa yhteiset kehittämistavoitteet ja painopisteet sekä tekee yhteistyötä paikallisten kehittäjätahojen kanssa ideoiden hankkeistamisessa niin, että syksyllä 2014 voidaan osallistua ensimmäisten hankkeiden rahoitushakuihin. Näihin tehtäviin KEHRÄ saa tukea Helkan projektityöntekijöiltä vuoden 2014 ajan.
KEHRÄ toimii alueellaan yhdinryhmänä, jonka kokouksiin voi kuka tahansa osallistua. Se järjestää alueellaan kansankokouksia, jossa jokainen voi osallistua alueen kehittämisnäkemyksien työstämiseen ja tuoda esille kehittämisideoitaan. Kansankokoukset ovat fasilitoituja työpajoja, jotta työ tuottaa aitoa tulosta. Työtä voi seurata ja kommentoida asukastilassa ja alueen sähköisellä ilmoitustaululla.
Blogissa kerrotaan mikä on Helsingin paikallinen kehittämispolku ja seurataan, miten kaupunginosien ihmiset ja yhteisöt toteuttavat ja hyödyntävät sitä oman alueensa kehittämisessä
torstai 17. lokakuuta 2013
PAIKALLISEN KEHITTÄMISEN RAHOITUS SAATAVA SAMALLE TASOLLE
SYTY eli Suomen Kylätoiminta ry on meille kaupunkitoimijoille uusi tuttavuus. Suomen Kylätoiminta ry toimii paikallista kehittämistä edistävien järjestöjen, kylien sekä Leader-ryhmien eduntekijänä. Maaseudun 55 Leader-yhdistystä tekevät aktviivista työtä paikalliskehittämisen edistäjinä EU:n Leader-rahoituksen turvin. Tästä pääset SYTY:n sivuille.
Helsigin kaupunginosayhdistykset ry on liittynyt viime vuonna SYTY:n jäseneksi. Sitä kautta olemme päässeet maaseudun paikalliskehittäjien jäljille ja verkostoihin. Siellä on paljon paikalliskehittämisen osaamista ja tieto-taitoa, ja oikein osaavia, mukavia ihmisiä.
SYTY:ssä on tekeillä Paikallisen kehittämisen valtakunnallinen ohjelma 2014-2020. Olimme Pirjo Tulikukan kanssa tiistaina 15.10. Tampereella SYTY:n jäsenjärjestön työpajassa keskustelemassa ja kommentoimassa valmisteilla olevaa ohjelmaa.
SYTY ajaa tulevina vuosina Leader-toimintatavan laajentamista kaikkialle Suomeen, siis myös suurimpiin kaupunkeihin. Lisäksi SYTY pyrkii vaikuttamaan EU-rahoituksen raja-aitojen poistamiseen niin, että maaseudun ja kaupunkien paikallinen kehittäminen olisi tasa-arvoisessa asemassa EU-rahoitukseen nähden. Nythän tilanne on hyvin epätyydyttävä; suurimpien kaupunkien keskusta-alueiden ja koko Helsingin alueen paikalliskehittämisen hankkeet voivat hakea rahoitusta vain Euroopan sosiaalirahaston vähenevistä varoista seuraavalla rahoituskaudella eli 2014-2020. Leader-rahoitus ei niille kuulu.
Aika näyttää muodostuuko SYTY:stä myös kaupunginosien toimijoiden ja kaupunkialueiden paikalliskehittämisen etujärjestö. Se vaatii nykytoimintaan arvopohjaan suurta muutosta. Myös kaupunginosayhdistysten ja vastaavien muiden paikallisten toimijoiden yhteenliittymisestä voisi olla tulevaisuudessa hyötyä.

maanantai 23. syyskuuta 2013
INNOSTAVIA LINKKEJÄ PAIKALLISESTA KEHITTÄMISESTÄ
Tässä muutamia hienoja linkkejä jakoon:
Torontossa Kanadassa on kehitetty 2000-luvun alusta kansalaislähtöista paikallisen kehittämisen mallia. Homma toimii käytännössä. Siitä saa voimia ja uutta energiaa:
Center for Social Innovation
19.9.2013 oli Malmilla ylipormestarin asukasilta. Siellä keskusteltiin paljon paikallisesta kehittämisestä ja paikallisten hankkeiden rahoituksesta. Ylipormestari kiitti erityisesti Helkaa ja hankettamme (kohdassa 1:22:00 >). Tässä linkki videoon:
http://www.helsinkikanava.fi/fi/asukasillat
Helsingissä Artova ry on tehnyt loistavaa työtä Arabianrannassa, Toukolassa ja Vallilassa paikallisen kulttuurin ja kehittämisen saralla. Tästä esimerkkinä Artovamalli

HAKEMUKSEN JA EHDOTUKSEN TEOSSA
Helsingin paikallisen kehittämispolun toteutumisessa on paljon työtä. Koko ensi talven ja kevään teemme yhteistyötä ruohonjuuritason toimijoiden, paikallisten yhteisöjen ja ihmisten kanssa. Kehittämisryhmien työn käynnistäminen ja paikallisten kehittämissuunnitelmien valmistelu vie paljon aikaa ja vaatii vaatii resursseja, joita Helkalla ei ole varastossa.
Teemme nyt hankehakemusta EU:n sosiaalirahastolta Paikallisen kehittämispolun käytäntöön vientiä varten. Hakemuksen tulee olla valmis 30.9.2013 mennessä, joten aikaa ei ole hukattavissa. Onneksi ELY-keskus auttaa hakemuksen laadinnassa, ja sen saa tehdä sähköisesti. Tarkoitus on virittää hanke sellaiseksi, että voimme päästä kokeilemaan Lump Sum -rahoitusmallia, jossa rahahallinto on entistä kevyempi. Hankkeen välitavoitteet ja tulokset vain on tarpeen kuvata hyvin konkreettisesti ja realistiseksi.
Helsingin kaupungille olemme myös tehneet luonnosehdotuksen ensi vuoden yhteistyöstä ja rahoitustarpeesta. Vastaanotto oli odottavan myönteinen. Tarkennamme luonnosta hankkeen edetessä.

SUKELLUS RAHOITTAJIEN MAAILMAAN
Lomakauden jälkeen pääsimme kosketukseen EU-rahoittajien kanssa. Tapasimme Uudenmaan liitosta Eija Väätäisen ja ELY-keskuksesta Taina Lommin hyvin myönteisissä tunnelmissa. Rahoittajien maailmaan sukeltaminen on aina hämmentävää ja haastavaa, varsinkin, kun on kyseessä EU:n tapa toimia. Saimme paljon kotiläksyjä ja opeteltavaa. Onneksi saimme myös paljon tietoa ja hyviä neuvoja tueksemme.
3.9.2013 Pirjo Tulikukka osallistui myös Uudenmaan paikalliskehittäjien yhteistyöpalaveriin Uudenmaan liitossa
Oli hienoa todeta, että osallisuus ja yhteisöllisyyden vahvistamine on mukana Uusimaaohjelmassa. Ohjelmaan sisältyy toimivan arjen kärkihankekokonaisuus, jossa paikallinen kehittäminen on selkeästi mukana. Tässä kooste toimivan arjen kärkihankekokonaisuuksista:

·
paikallisen kehittämisen toimintamalleista
·
maaseudun kehittämisen eri
rahoitusvaihtoehdoista
·
sekä kuulemaan Uusimaa-ohjelman
toimeenpanosuunnitelman sisällöstä
Oli hienoa todeta, että osallisuus ja yhteisöllisyyden vahvistamine on mukana Uusimaaohjelmassa. Ohjelmaan sisältyy toimivan arjen kärkihankekokonaisuus, jossa paikallinen kehittäminen on selkeästi mukana. Tässä kooste toimivan arjen kärkihankekokonaisuuksista:
sunnuntai 22. syyskuuta 2013
VALTUUSTORYHMIEN TAPAAMISKIERROS INNOSTI ETEENPÄIN
Kesän 2013 aikana Paikallinen kehittämispolku -ehdotus esiteltiin Helsingin valtuutosryhmille. Pääsimme sujuvasti vierailemaan valtuutostoryhmien kokouksiin. Meidät otettiin oikein myönteisesti vastaan joka ryhmässä. Vain kiireiseltä perussuomalaisten ryhmältä odotamme kutsua...
Valtuutetut, joista suurin osa toimii myös ruohonjuuritasolla omilla alueillaan, ymmärtävät hyvin paikallisen kehittämisen toimintakentän haasteet. Ryhmäkokouksissa Paikallinen kehittämispolku sai paljon kannatusta. Toivottiin, että sitä päästään kokeilemaan ja toteuttamaan. Hyvää tukea ja odotusta on siis ilmassa.

tiistai 10. syyskuuta 2013
YHTEISTEN TYÖPAJOJEN TULOKSET JA AINEISTOT
Paikalliskehittämisen toimintamallia on ollut rakentamassa suuri joukko helsinkiläisiä paikallisaktiiveja, paikallisyhdistyksien edustajia, kansalaisaktivismin asiantuntijoita, maaseudun Leader-metodin asiantuntijoita sekä kaupungin, ministeriöiden, Uudenmaan liiton ja ELY-keskuksen edustajia.
Tähän mennessä on järjestetty kolme tärkeää työpajaa, elokuussa ja joulukuussa 2012 sekä kesäkuussa 2013. Työpajoissa on suunnitelmallisesti hahmoteltu paikalliskehittämisen tavoitteita ja uutta toimintamallia, joka tukee paikallisia kehittäjiä ja yhteisöjen yhteistyötä paikallisten ideoiden toteuttamisessa. Kaksi tavoitetta on noussut ylitse muiden: hallintoa ei haluta yhtään lisää ja että paikallisuus ja lähidemokratia vahvistuvat.
Tässä em. kolmen työpajan tulosten ja aineiston yhteenvedot:

3.6.2013 Paikalliskehittämisen kehittämisen kevättyöpaja
4.12.2012 Sidosryhmäseminaari
22.8.2012 Ideointityöpaja
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)