tiistai 5. marraskuuta 2013

PAIKALLISKEHITTÄMISESTÄ SOPIMUS KAUPUNGIN KANSSA?

Olin 29.10.2013 Oulussa Suomen kylätoiminta ry:n paikalliskehittämisen ohjelmatyöpajassa. Siellä käytiin erittäin monipuolista ja kiinnostavaa keskustelua paikalliskehittämisen tulevaisuudesta Suomessa.

Yksi työpajan teema oli kaupunki-leader, tarkemmin pohdittiin kaupungiosa- ja kylätoiminnan rinnastamista ja leader-toiminnna saattamista koko maahan. Tästä teemasta keskusteltiin hyvin vilkkaasti. Rovaniemeltä tuli mielestäni tuore ja kannatettava ehdotus paikalliskehittämisen sopimuksen laatimisesta kaupungin kanssa. Minusta se voisi tarkoittaa käytännössä esimerkiksi sitä, että paikalliset KEHRÄT ja SUKKULA tekevät Helsingin kaupungin kanssa sopimuksen, jossa määritellään paikallisen kehittämisen  roolit ja vastuut, toimintamalli, pelisäännöt ja tukimuodot. Sopimus olisi parhaimmillaan usean vuoden pituinen yhteistyösopimus. Sopimuksen laatimista on hyvä pohtia Helsingin kaupungin avainhenkilöiden kanssa talven aikana.

Keskustelussa uhkana nähtiin nykyisen maaseudun rahoituksen valuminen kaupunkeihin. Oli hyvä, että pelot nousivat avoimesti keskusteluun ja niihin voitiin antaa faktatietoa. EU:n maaseudun tukirahat suunnataan 100 % maaseudun tukemiseen. Maaseudun Leader-rahaston varoja  käytetään vain maaseudun paikalliskehittämiseen. Kaupunkien paikalliskehittämishankkeisiin voidaan suunnata varoja EU:n rakennerahastoista 2014-2020 ohjelmakaudella. Rakennerahastojen varat pienenevät tuntuvasti edelliseen  kauteen verrattuna, joten mitään suuria rahavirtoja ei ole odotettavissa kaupunkien paikalliskehittämiseen.

torstai 17. lokakuuta 2013

ENSIMMÄISET KEHRÄT PERUSTETAAN JOULUKUUSSA

12.12.2013 klo 16-19 pidetään Helsingin Paikallisen kehittämispolun avajaiset ja työpaja, jossa paikalliset yhdistykset ja muut toimijat hakevat kumppaneita perustaakseen ensimmäiset paikalliset  kehittämisryhmät eli KEHRÄT.

Avajaisiin kutsutaan paikallisten järjestöjen ja liikkeiden edustajia, kaikki kaupunginvaltuutetut, muita paikalliskehittämisen aktiiveja ja asiantuntijoita, Helsingin kaupungin edustajia sekä muut rahoituksen avaintahot. Anna vinkki sähköpostiini (eeva(at)kuuluvainen.fi), jos haluat osallistua tilaisuuteen. 

Paikallisiksi KEHRÄ-alueiksi kaavaillaan  kaupunginosaryppäitä, joissa asukkaita on  n.
20 000 - 50 000.  KEHRÄÄN kootaan jäseniä kolmikantaperiaatteella niin, että 1/3 jäsenistä on asukkaiden edustajia, 1/3 paikallisten yrittäjien ja yhteisöjen edustajia sekä 1/3 Helsingin kaupungin edustajia. KEHRÄN tulee olla jäsenmäärältään sellainen, että se voi ketterästi kokoontua 4-7 kertaa vuodessa.

KEHRÄ määrittelee keväällä 2014 alueensa yhteiset kehittämistavoitteet ja painopisteet sekä tekee yhteistyötä paikallisten kehittäjätahojen kanssa ideoiden hankkeistamisessa niin, että syksyllä 2014 voidaan osallistua ensimmäisten hankkeiden rahoitushakuihin. Näihin tehtäviin KEHRÄ saa tukea Helkan projektityöntekijöiltä vuoden 2014 ajan.

KEHRÄ toimii alueellaan yhdinryhmänä, jonka kokouksiin voi kuka tahansa osallistua. Se järjestää alueellaan kansankokouksia, jossa jokainen voi osallistua alueen kehittämisnäkemyksien työstämiseen ja tuoda esille kehittämisideoitaan. Kansankokoukset ovat fasilitoituja työpajoja, jotta työ tuottaa aitoa tulosta. Työtä voi seurata ja kommentoida asukastilassa ja alueen sähköisellä ilmoitustaululla.

PAIKALLISEN KEHITTÄMISEN RAHOITUS SAATAVA SAMALLE TASOLLE

SYTY eli Suomen Kylätoiminta ry on meille kaupunkitoimijoille uusi tuttavuus. Suomen Kylätoiminta ry toimii paikallista kehittämistä edistävien järjestöjen, kylien sekä Leader-ryhmien eduntekijänä. Maaseudun 55 Leader-yhdistystä tekevät aktviivista työtä paikalliskehittämisen edistäjinä EU:n Leader-rahoituksen turvin. Tästä pääset SYTY:n sivuille.

Helsigin kaupunginosayhdistykset ry on liittynyt viime vuonna SYTY:n jäseneksi. Sitä kautta olemme päässeet maaseudun paikalliskehittäjien jäljille ja verkostoihin. Siellä on paljon paikalliskehittämisen osaamista ja tieto-taitoa, ja oikein osaavia, mukavia ihmisiä.

SYTY:ssä on tekeillä Paikallisen kehittämisen valtakunnallinen ohjelma 2014-2020. Olimme Pirjo Tulikukan kanssa tiistaina 15.10. Tampereella SYTY:n jäsenjärjestön työpajassa keskustelemassa ja kommentoimassa valmisteilla olevaa ohjelmaa.

SYTY ajaa tulevina vuosina  Leader-toimintatavan laajentamista kaikkialle Suomeen, siis myös suurimpiin kaupunkeihin. Lisäksi SYTY pyrkii vaikuttamaan EU-rahoituksen raja-aitojen poistamiseen niin, että maaseudun ja kaupunkien paikallinen kehittäminen olisi tasa-arvoisessa asemassa EU-rahoitukseen nähden. Nythän tilanne on hyvin epätyydyttävä; suurimpien kaupunkien keskusta-alueiden ja koko Helsingin alueen paikalliskehittämisen hankkeet voivat hakea rahoitusta vain Euroopan sosiaalirahaston vähenevistä varoista  seuraavalla rahoituskaudella eli 2014-2020. Leader-rahoitus ei niille kuulu. 

Aika  näyttää muodostuuko SYTY:stä myös kaupunginosien toimijoiden ja  kaupunkialueiden paikalliskehittämisen  etujärjestö. Se vaatii nykytoimintaan arvopohjaan suurta  muutosta.  Myös kaupunginosayhdistysten ja vastaavien muiden paikallisten toimijoiden yhteenliittymisestä voisi olla tulevaisuudessa hyötyä.




maanantai 23. syyskuuta 2013

INNOSTAVIA LINKKEJÄ PAIKALLISESTA KEHITTÄMISESTÄ

Tässä muutamia hienoja linkkejä jakoon:

Torontossa Kanadassa on kehitetty 2000-luvun alusta kansalaislähtöista paikallisen kehittämisen mallia. Homma toimii käytännössä. Siitä saa voimia ja uutta energiaa:
Center for Social Innovation


19.9.2013 oli Malmilla ylipormestarin asukasilta. Siellä keskusteltiin paljon paikallisesta kehittämisestä ja paikallisten hankkeiden rahoituksesta. Ylipormestari kiitti erityisesti Helkaa ja hankettamme (kohdassa 1:22:00 >). Tässä linkki videoon:
http://www.helsinkikanava.fi/fi/asukasillat


Helsingissä Artova ry on tehnyt loistavaa työtä Arabianrannassa, Toukolassa ja Vallilassa paikallisen kulttuurin ja kehittämisen saralla. Tästä esimerkkinä Artovamalli

HAKEMUKSEN JA EHDOTUKSEN TEOSSA

Helsingin paikallisen kehittämispolun toteutumisessa on paljon työtä. Koko ensi talven ja kevään teemme yhteistyötä ruohonjuuritason toimijoiden, paikallisten yhteisöjen ja ihmisten kanssa. Kehittämisryhmien työn käynnistäminen ja paikallisten kehittämissuunnitelmien valmistelu vie paljon aikaa ja vaatii vaatii resursseja, joita Helkalla ei ole varastossa.

Teemme nyt hankehakemusta EU:n sosiaalirahastolta Paikallisen kehittämispolun käytäntöön vientiä varten. Hakemuksen tulee olla valmis 30.9.2013 mennessä, joten aikaa ei ole hukattavissa. Onneksi ELY-keskus auttaa hakemuksen laadinnassa, ja sen saa tehdä sähköisesti. Tarkoitus on virittää hanke sellaiseksi, että voimme päästä kokeilemaan Lump Sum -rahoitusmallia, jossa rahahallinto on entistä kevyempi. Hankkeen välitavoitteet ja tulokset vain on tarpeen kuvata hyvin konkreettisesti ja realistiseksi.

Helsingin kaupungille olemme myös tehneet luonnosehdotuksen ensi vuoden yhteistyöstä ja rahoitustarpeesta. Vastaanotto oli odottavan myönteinen. Tarkennamme luonnosta hankkeen edetessä.

SUKELLUS RAHOITTAJIEN MAAILMAAN

Lomakauden jälkeen pääsimme kosketukseen EU-rahoittajien kanssa. Tapasimme Uudenmaan liitosta Eija Väätäisen ja ELY-keskuksesta Taina Lommin hyvin myönteisissä tunnelmissa. Rahoittajien maailmaan sukeltaminen on aina hämmentävää ja haastavaa, varsinkin, kun on kyseessä EU:n tapa toimia. Saimme paljon kotiläksyjä ja opeteltavaa. Onneksi saimme myös paljon tietoa ja hyviä neuvoja tueksemme.

3.9.2013 Pirjo Tulikukka osallistui myös Uudenmaan paikalliskehittäjien yhteistyöpalaveriin Uudenmaan liitossa
·         paikallisen kehittämisen toimintamalleista
·         maaseudun kehittämisen eri rahoitusvaihtoehdoista
·         sekä kuulemaan Uusimaa-ohjelman toimeenpanosuunnitelman sisällöstä

Oli hienoa todeta, että osallisuus ja yhteisöllisyyden vahvistamine on mukana Uusimaaohjelmassa. Ohjelmaan sisältyy toimivan arjen kärkihankekokonaisuus, jossa paikallinen kehittäminen on selkeästi mukana. Tässä kooste toimivan arjen kärkihankekokonaisuuksista:
 

 

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

VALTUUSTORYHMIEN TAPAAMISKIERROS INNOSTI ETEENPÄIN

Kesän 2013 aikana Paikallinen kehittämispolku -ehdotus esiteltiin Helsingin valtuutosryhmille. Pääsimme sujuvasti vierailemaan valtuutostoryhmien kokouksiin.  Meidät otettiin oikein myönteisesti vastaan joka ryhmässä. Vain kiireiseltä perussuomalaisten ryhmältä odotamme kutsua...

Valtuutetut, joista suurin osa toimii myös ruohonjuuritasolla omilla alueillaan, ymmärtävät hyvin paikallisen kehittämisen toimintakentän haasteet. Ryhmäkokouksissa Paikallinen kehittämispolku sai paljon kannatusta. Toivottiin, että sitä päästään kokeilemaan ja toteuttamaan. Hyvää tukea ja odotusta on siis ilmassa.