tiistai 22. huhtikuuta 2014

ETELÄSSÄ INNOSTAVIA KEHITTÄMISTEEMOJA

Paikallisesta kehittämisestä kiinnostuneet eteläisten kaupunginosien aktiiviset ihmiset kokoontuivat 14.4. ideapajaan Annankulmaan suunnittelemaan yhteisiä kehittämisteemoja ja hankeideoita.

Samalla koottiin eteläisten kehittämistä kokoava ja eteenpäin vievä kehittämisryhmä eli Kehrä, johon ilmoittautuivat jäseniksi kolmikannan mukaisesti:
Hannu Haukanhovi, Pete Lipponen, Anu Soots, Jaana Merenmies (asukkaat, asukkaiden järjestöt) Thomas Holmén, Satu Sandström, Ulla Leppäkoski-Juvonen (yritykset, yrittäjät ja yhteisöt) ja Tiia Mwasi
(kaupunki)

Kehrä on paikallisen kehittämisen ydinryhmä, joka,  ideoi kehittämisteemoja, ajaa asioita eteenpäin ja tukee hankeideoiden konkretisointia.  Ryhmä on avoin tekemisen foorumi, johon kaikki kiinnostuneet voivat sitoutua ja osallistua. Ryhmä kokoontuu seuraavan kerran 26.5. klo 18 Asukastalo Betaniassa.
 
Työskentelyssä kehittämisteemoiksi valikoituivat:












Kehittämisideoista Lapinlahden Lähde -hanke on vahvimmin jo etenemässä kokoamalla kumppaneita ja hakemalla rahoitusta. Muut hankkeet ovat ideoita, joita jatkotyössä konkretisoidaan ja jatkosuunnitellaan yhdessä. 







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti